© Copyright Martti Metsäkedon orkesteri 2008, kuva: Kuvateemu Oy
SIMO KOHO
Laulu ja kosketinsoittimet
Simo Koho on Kotkasta lähtöisin oleva, nykyisin espoolainen muusikko, sovittaja, ja musiikinopettaja. Simo aloitti musiikin opiskelut alun perin Kotkan-seudun musiikkiopistossa pääaineenaan klassinen piano. Hän jatkoi opintojaan Kotkassa Kymen konservatoriossa yhtye- ja orkesterimuusikkolinjalla (toisen asteen pop/jazz -linja), josta valmistui keväällä 2005. Tällä hetkellä Simo opiskelee Helsingin Ammattikorkeakoulussa Stadiassa musiikkipedagogilinjalla. Opiskelujen ohessa Simo myös opettaa pianonsoittoa ja musiikin teoriaa. Lisäksi Simo tekee sovituksia erilaisille kokoonpanoille combosta big bandiin.
Simo Koho on kiertänyt usean vuoden ajan Suomea tanssimuusikkona opintojensa ohella useissa eri tanssiorkestereissa. Hän on säestänyt ja tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten artistien kanssa. Simolla on monipuolinen kokemus eri kevyen musiikin tyyleistä, kuten rock-, pop-, jazz- ja tanssimusiikista. Simo on toiminut pianistina myös Kotka Big Bandissa sekä kotkalaisessa jazz -kokoonpanossa, Elina Hjelt -Group:ssa, jonka kanssa hän vieraili Liettuassa International Klaipeda Jazz -festivaaleilla kesällä 2004. Martti Metsäkedon orkesterissa Simo on soittanut vuoden 2005 alusta. Simo kiertää Metsäkedon orkesterin kanssa ympäri Suomea aktiivisesti ja on vieraillut kahdesti Floridassa USA:ssa Suomi-viikoilla ryhmän kanssa.